Kategoria: Ajatuksia matkailusta

Rakastan matkustamista. Rakastan sen mukanaan tuomaa jännitystä, joka saa oloni kutkuttamaan jo ennen lähtöä. Päästelen sisäisiä riemunkiljahduksia kun lentokoneen pyörät irtoavat kiitoradasta tai kun auto starttaa kohti uutta ja tuntematonta. Tunne on niin voimakas, että se kutittaa mahan pohjassa asti.

Perillä matkakohteessa katselen uteliaana vierasta ympäristöä, tunnustelen sen ääniä, hajuja, makuja. Ihailen itselleni eksoottisia maisemia, trooppisen vehreitä tai karun paljaita. Seurailen paikallisia päivittäisissä puuhissaan toreilla ja kylän raitilla. Mietin, millaista tänne olisi asettua pidemmäksi aikaa.

 Kuvittelen letkeää elämää riippumatossa ja kotoisassa bungalowissa. Söisin joka aamu tuoreita hedelmiä suoraan takapihan hedelmäpuusta ja kävisin vilvoittavalla aamu-uinnilla turkoosissa meressä. Nauraisin hassuille ravuille, jotka kipittävät minua pakoon valkoisella rantahiekalla.

Diginomadina voisin työskennellä mistä päin maailmaa tahansa, kutsua mitä tahansa paikkaa kodiksi. Levoton sieluni janoaa kuitenkin jälleen jännitystä. Se janoaa nähdä uusia kohteita, joissa en ole vielä vieraillut ja löytää ystäviä, joita en ole vielä tavannut.

Rinkka selässä jatkan jälleen matkaa eteenpäin, kohti uusia seikkailuja!

Teksti ja kuva: Sofia Viertola, Matkailun tutkinto-ohjelman ensimmäisen vuoden opiskelija

Maailman matkailupäivän kunniaksi ensimmäisen vuoden matkailun opiskelijat muistelivat tarinoita ja kokemuksia matkoiltaan.

Italian aurinko lämmittää erilailla kuin Suomen aurinko. Se on jotenkin miellyttävämpi ja selvästi kuumempikin. Varjossakin paahtaa reilusti yli 30 astetta lämmintä.

Loikoilimme perheeni kanssa asuntoautomme vieressä ja ihmettelimme leirintäalueen menoa. Naapurissa oleva vanhempi saksalaispariskunta lukee aikakausilehtiä ja ottaa rennosti matkailuautonsa lisävarjon alla. Kuumuus on näille veteraanikaravaanareille tuttua. Tien toisella puolella porukka nuoria juhlistaa lauluin ja tanssein – hulluja kun noin paahteessa pystyvät temmeltää, miettii isä. Ruskeat tukat hulmuten nuoret naiset keinuvat rytmikkään musiikin tahtiin, ja miehet naureskelevat juotavat käsissään. Muuten tähän aikaan päivästä on melko hiljaista.

Olen noin 10-vuotias. Minua ei aikakausilehdet, bingot tai makoilu kiinnosta. Mieleni on jo kauan tehnyt mennä rannalle, mutta kukaan ei lähde kanssani. Äkästyn ja kiertelen vaunumme ympärystää tutkiskellen maasta löytyviä keppejä ja käpyjä, ne kun ovat tuttuja ihan koti-Suomestakin. Katson ylös männyn juurelta ja aurinko paistaa kivasti havujen välistä, hetkeksi tulee ikävä kotia.

Mäntyjen takaa silmiini osuu kikkarapäisin, suklaasilmäisin poika, jonka olen ikinä elämässäni nähnyt. Hän on noin minun ikäiseni. Hän on seurannut toimintaani ja pian hän saapuukin luokseni. Hänen ihonsa ja silmänsä ovat paljon tummempi kuin minun ja hänen hiuksensa paljon kiharaisemmat kuin minun. En ollutkaan pitkiin aikoihin nähnyt ketään oman ikäistäni, enkä varsinkaan poikaa.

Poika sanoo minulle jotakin omalla kielellään, mutta en tietenkään ymmärrä. Vastauksenani hänelle pudistan päätäni ja hymyilen vaivalloisesti. Hän lähestyy vieressäni olevaa mäntyä ja tutkii sitä. Hän osoittaa sormellaan kaarnaa ja kutsuu minua katsomaan. Puuta tarkemmin tutkiessani huomaan, että kaarnan juovissa piilee aivan pieniä valkoisia kotiloita. Ei näitä takuulla Suomesta löytynyt. Poika nappaa kotilon sormiensa väliin ja antaa sen minulle. Se on tyhjä, valkoinen, melkein läpikuultava, pikkuruinen kotilon kuori. Kovemmalla tiirailulla männystä löytyykin useampi kotilo ja pian meillä onkin jo kirjava keko tyhjiä kuoria.

Vietimme koko päivän yhdessä, leikimme ja keräilimme mäntyetanoita. Kävimme jopa rannalla keräilemässä simpukoita ja ties mitä pikkuroskia. Illan tullessa menimme omiin vaunuihimme ja luultavasti kerroimme toisistamme vanhemmillemme. Aamulla, kun heräsin, poika oli kuitenkin jo lähtenyt eikä hänen perheensä matkailuautoa näkynyt enää paikallaan. En tiedä, oliko poika yrittänyt sanoa lähtemisestään, mutta en kuitenkaan olisi ymmärtänytkään häntä, vaikka olisin halunnutkin.

Tähän päivään asti muistan aina sen pojan, joka kulki kanssani sen päivän keräten kotiloita.

Teksti ja kuva: Emmi Eteläperä, Matkailun tutkinto-ohjelman ensimmäisen vuoden opiskelija

Olen kotoisin perheestä, jossa matkailua ja erilaisia kulttuurikokeumuksia on aina arvostettu. Pienestä pitäen olen saanut olla mukana perheen matkojen suunnittelussa. Heti matkalta kotiin tullessa mietimme jo seuraavaa kohdetta ja melkeinpä koko lapsuuden ajan aina oli matka suunniteltuna johonkin ajankohtaan. Rakastuin jo lapsena ympärivuotiseen lämpöön ja avoimiin iloisiin ihmisiin. Täysi-ikäisyyteen mennessä olin kiertänyt runsaasti Euroopan maita ja koronan vallatessa tuntui tyhjältä olla kokoajan Suomessa.

Vaikka kotimaan matkailu mahdollistaa melkein mitä vaan mitä ulkomaan matkailukin, olen aina tiennyt että haluan asettua johonkin muualle kuin Suomeen. Mahdollisuudet ovat avoinna mihin tahansa. Haluan läpi elämän kokea erilaisia kulttuurikokemuksia ja nähdä paikkoja ja nähtävyyksiä, jotka Suomessa tuntuvat mahdottomuuksilta.

Lempimatkojani ovat olleet ne, joissa emme ole suunnitellut tekemisiä valmiiksi vaan olemme vasta kohteessa alkaneet miettimään mitä kannattaa tehdä ja mihin kannattaa mennä. Haluan elää joustavasti, ja Suomessa tällainen elämäntapa ei ole niin yleistä.

Näen kuitenkin mahdollisuutena, varsinkin aluksi valmistumisen jälkeen, työskennellä matkailualalla Suomessa. Varsinkin hotelleissa työskentely on aina kiinnostanut minua ja se on Suomessa yhtä mahdollista kuin ulkomailla.

Toivon matkailualan opintojen antavan minulle hyvät eväät asiakaspalveluhenkisyyteen sekä valmistavan minut kaikenlaisiin mahdollisiin töihin, mitä matkailuala voi tulevaisuudessa tarjota minulle – niin Suomessa kuin kauempanakin.

Teksti ja kuva: Suvi Savola, Matkailun tutkinto-ohjelman ensimmäisen vuoden opiskelija

Maailman matkailupäivän kunniaksi ensimmäisen vuoden matkailun opiskelijat muistelivat tarinoita ja kokemuksia matkoiltaan.

Matkustaminen ei ole pelkkä harrastus, vaan se on myös intohimo, johon liittyy monia erilaisia tuntemuksia. Se tunne, kun varaat lennot ja hotellin sinulle täysin tuntemattomasta kohteesta. Menee 10 minuuttia ja olet monta sataa euroa köyhempi. Otitko edes selvää, millaiseen kohteeseen varasit juuri matkasi? Olet nähnyt vain hienoja matkakuvia sosiaalisessa mediassa ja mielessäsi pyörii tasan yksi asia: Tänne minun on päästävä!

Menee viikko, menee toinen. Sormet syyhyten etsit tietoa aikaisemmin varaamastasi kohteesta. Mitä tulee ottaa mukaan, mitä tulee ottaa huomioon, onko paikka turvallinen, onko hotellille pitkä matka… Mielessäsi pyörii monia kysymyksiä ja ajatuksia. Parempi, että visioit jo matkasi etukäteen välttääksesi sudenkuopat ja vastoinkäymiset. Tai sitten menet vaan fiiliksen mukaan, koska tykkäät elää reunalla.

Sitten koittaa se päivä, kun sinun on aika suunnata kohti lentokenttää. Voisin väittää, että jokainen matkalle lähtevä ihminen hermoilee lähtöä. Onko avaimet mukana? Onko passi mukana? Onko tarpeeksi vaatteita? En kai vaan jättänyt hellaa päälle? Tulihan ovi varmasti lukkoon?

Menet turvatarkastuksen läpi. Hälytysportit piippaa kohdallasi ja sinut siirretään sivuun tarkempaa tarkastusta varten. Mielesi käy taas ylikierroksilla ja mietit, löytyykö housun taskustasi luoteja tai puukkoa. Et edes omista puukkoa, saatika luoteja, mutta silti mietit, olisiko naisten vessassa joku päässyt sujauttamaan housuihisi jotakin sinne kuulumatonta. Syyksi selviää kuitenkin kaulakorusi. Huokaiset helpotuksesta ja pyyhit tuskan hien otsaltasi.

Istahdat lentokoneeseen ja hetken päästä kuuluu kaiuttimista hento lentoemännän ääni: ”Hyvät matkustajat. Tervetuloa lennolle Prahaan…” Huokaiset syvään ja otat rennon asennon tuolissasi. Olet hypännyt oikeaan lentokoneeseen. Pian lentokone nousee ilmaan ja alkaa kahvitarjoilu. Tunti lentoa mennyt, katselet ikkunasta heiluvaa lentokoneen siipeä. Vieressäsi kuorsaa keski-ikäinen mies kuola poskella, pää nojaten sinuun päin. Jossakin toisessa päässä lentokonetta lapsi itkee korvasärkyä. Vielä tunti pitäisi kestää.

Kone saapuu määränpäähän. Istut edelleen koneessa silmät kirkkaina ihastellen näkymääsi. Hienoa Prahan lentokenttää. Keräät käsimatkatavarasi ja poistut koneesta terminaaliin.

Etsit pääsyäsi ulos ja suorinta tietä linja-autoasemalle. Hyppäät bussiin, jolla matkaat metroasemalle. Pääset metroon, joka on yhtä täynnä ihmisiä kuin Senaatintori joulumarkkinoiden aikana. Yrität pitää itsesi pystyssä käyttämällä olemattomia vatsalihaksiasi, mutta kuten olettaa saattaa, horjahdat ensimmäisellä nykäisyllä viereistäsi miestä päin ja kätesi koskettaa hänen reittään. Hieno alku tälle matkalle. Yhtäkkiä viiden minuutin matka tuntuu kestävän viisi tuntia. Pääset ulos metrosta. Enää olisi viimeinen suora ennen kuin saavut hotellille. Helpoiten olisit päässyt taksilla, mutta päätit oman turvallisuutesi vuoksi mennä julkisilla.

Tunnin vaeltelun ja säätämisen jälkeen päädyt vihdoin ja viimein hotellille. Loppulomasi aikana käyt kaikki etsimäsi nähtävyydet ja syöt paikallista ruokaa, käyt shoppailemassa ja tapaat ehkä uusia tuttavuuksia. Kaiken kaikkiaan lomasi oli onnistunut, lukuun ottamatta ensimmäisen päivän metroepisodia tai sitä, että poltit vahingossa tupakalla vastaantulevan miehen takkiin reiän tai sitä, että hyppäsit väärään bussiin matkallasi keskustaan ja kuski hääti sinut ulos bussista päätepysäkillä keskelle ei mitään. Mutta niin kuin Pikku G:kin aikanaan sanoi, virheist oppii ja kokemust karttuu.

Luitte juuri tarinan omasta matkastani, joka on 100% tosi. Voisi luulla, että tämä matka olisi ollut ensimmäinen matkani, mutta se ei ollut. Olen 26-vuotias ja nähnyt monta maata ja kaupunkia. Jokaisesta kohteesta löytyy vastaavanlaisia tarinoita, joita muistelen huumorilla ja lämmöllä. On se matkustelu hieno harrastus!

Teksti: Sirja Nuolioja, Matkailun tutkinto-ohjelman ensimmäisen vuoden opiskelija
Kuvat: Pixabay

Maailman matkailupäivän kunniaksi ensimmäisen vuoden matkailun opiskelijat muistelivat tarinoita ja kokemuksia matkoiltaan.

Olen matkustanut melko paljon nuoreen ikääni nähden. Perheeni ei ole mitenkään ylivarakas eikä rahaa ole käytetty ulkomaanmatkoihin enemmän kuin laki sallii, vaan matkailukokemukseni perustuu enemmän Pohjoismaihin ja pariin lukiomatkaan.

Lukioaikoina kerkesin käydä Islannissa, Italiassa, naapurimaassa Virossa sekä toisen naapurimaan Ruotsin pienemmällä Gotlannin saarella. Kaikki nämä matkat liittyivät johonkin hankkeeseen tai projektiin, johon lukiomme koulutus painottui yrittäjyyden lisäksi.

Islanti oli maana elämyksellinen, ristiriitainen ja melko karu. Muistan astuneeni Reykjavikin lentokentältä Islannin karuun maailmaan ja ottaneeni reippaasti raikasta ilmaa sieraimiini pitkän matkustamisen jälkeen. Se oli erittäin huono idea! Sieraimissa leijui mädäntyneen kananmunan haju, joka sai minut melkein oksentamaan. Kaduin sitä hetkeä enemmän kuin voitte vain kuvitella. Enhän kuitenkaan voinut olla koko islannin matkaa hengittämättä, joten maan ilmastoon oli totuttava.

Hajuun tottui melko nopeasti. Sitä ei huomannut enää hetken jälkeen – varsinkaan, kun bussikuskimme oli saanut vaimoltaan islantilaista herkkua hákarlia, hain lihaa, joka on valmistettu hain omassa nesteessä. Saimme maistaa myös hapatettuja pässinkiveksiä, joita islannissa kutsutaan nimellä hrútspungar. Rehtorimme ei uskonut, että nämä maistiaiset eivät olleet opiskelijoiden mieleen, vaan väitti herkkujen olevan ylitsepääsemättömän hyviä. Itse maistaessaan hän kuitenkin juoksi meidän opiskelijoiden sekaan ja oksensi nämä islantilaiset ”herkut” tienposkeen. Sen jälkeen koko bussi haisi mädältä lihalta, joka mielestäni oli pahempi kuin mädäntynyt kananmuna.

Italia kohdemaana oli kaunis ja tarjosi matkailijalle monta erilaista elämystä. Itse majoituin lukioni ystäväkoulun opiskelijan luona, jolloin sain ehkä hieman enemmän irti italialaisesta elämäntavasta kuin tavallinen turisti, joka ei saa mahdollisuutta yöpyä paikallisen luona. Muisto Italiasta, joka on jäänyt parhaiten mieleeni, oli kaikki uudet ystävät, joita sain tämän matkan aikana. Ikävöin isäntäperheen tekemiä keksejä, peli-iltoja opiskelijakavereiden kanssa sekä aivan ihania italialaisia ystäviäni, joiden kanssa sai tapella kuuluuko ananas pitsaan vai ei.

Sehän ei sinne kuulu, mutta itse suomalaisena täytyi puolustaa ananasta pitsassa. Lopulta kuitenkin siirryin italialaisten puolelle, jolloin sain heidän kunnioituksensa. Vaatimattomana suomalaisena tuntui melko mukavalta kuulla ylistystä siitä, että olin valinnut heidän puolensa tässä ultimaattisessa sodassa nimeltään ananas pitsassa.

Italia on tähän mennessä lempikohteeni. Olen käynyt myös Kanariansaarilla ja Thaimaassa, jotka ovat erittäin lämpimiä maita ja kulttuureiltaan erittäin erilaisia Suomeen verrattuna. Silti Italia on vienyt sydämeni kaikista maista, joissa olen vieraillut. Italia on maana tapahtumarikas ja ihmiset ovat aivan älyttömän ihania sekä ystävällisiä.

Kannustan siis teitä valitsemaan aina mahdollisuuden lähteä, jos se vain annetaan. Oli maa mikä tahansa, lähtekää. Koskaan ei voi tietää, minkälainen kokemus sinua odottaa!

Teksti ja kuvat: Lila Tammisara, Matkailun tutkinto-ohjelman ensimmäisen vuoden opiskelija

Maailman matkailupäivän kunniaksi ensimmäisen vuoden matkailun opiskelijat muistelivat tarinoita ja kokemuksia matkoiltaan.

Vuonna 2013 matkustin siskoni ja isovanhempieni kanssa Ranskaan. Ideana oli ajaa kaksi viikkoa vuokratulla autolla Ranskan rannikkoa pitkin, mutta reissu tyssäsi hetkellisesti luonnonkatastrofin takia kylään nimeltä Bagnères-de-Luchon.

Kohteessa majoitumme La Villa -nimisessä hotellissa, jossa olimme ainoat asiakkaat. Hotellissa oli vain kaksi henkilökunnan jäsentä, joista toinen omisti hotellin, ja toinen oli harjoittelija. Illalla hotelliin saapuessamme satoi vettä, ja sade jatkui koko yön. Aamulla heräsimme kovaan hälytysääneen, joka ei loppunut. Nousimme ylös, ja katsoimme ikkunasta ulos. Ikkunasta avautui näkymä, jossa kaikki oli vedenpeitossa. Sade oli onneksi loppunut, mutta hotellin vieressä oleva joki oli tulvinut yli, ja aiheuttanut kylään tuhoisan tulvan. Harjoittelija tuli nopeasti kertomaan tilanteen, mutta ongelmaksi koitui se, että hän puhui vain ranskaa, ja me puhuimme vain englantia. Sanakirjan ja google-kääntäjän avulla saimme selville, että harjoittelijan isä oli palomies, ja matkalla auttamaan meitä.         

Muutaman tunnin kuluttua palomiehet pääsivät kahlaamaan hotellille, ja aloittivat meidän evakuointimme. Menimme hotellin ala-aulaan, jossa lattialankut olivat nousseet ylös veden paineen voimasta. Vesi oli noussut hotellin kellarikerrokseen, ja vedenpinta yletti jo melkein aulaan. Ulkona huomasimme myös, että vuokra-automme oli puoleenväliin asti vedenalla. Saimme onneksi autosta kaikki tärkeimmät tavarat mukaan. Pappani joutui kahlaamaan vedessä itse, mutta minä, siskoni ja mummini pääsimme palomiesten reppuselässä kahlaamaan veden läpi, koska veden virtaus oli niin kova. Kuivalle maalle päästessä meitä odotti joukko paikallisia ihmisiä kameroiden kanssa, sekä paloautot, joilla meidät kuljetettiin uuteen hotelliin.

Uudessa hotellissa meidät otettiin hyvin vastaan, ja pääsimme vaihtamaan kuivat vaatteet päälle. Tarkoituksena oli päästä mahdollisimman nopeasti isompaan kaupunkiin, mutta kaikki juna- ja autoliikenne oli pysäytetty tulvan takia. Majoituimme uudessa hotellissa muutaman yön, kunnes pääsimme matkustamaan junalla Toulouseen.

Loppureissun suunnitelmat menivät hieman uusiksi, mutta saimme onneksi uuden vuokra-auton ja pystyimme jatkamaan matkaamme normaalisti. Matka on nykypäivänä loistava muisto, vaikka edelleenkin kova sade aiheuttaa pientä ahdistusta.

Teksti: Anna Vesa, Matkailun tutkinto-ohjelman ensimmäisen vuoden opiskelija
Kuva: Pixabay

I didn’t have any intentions to study tourism. Especially not in Pori. I applied to study law at the University of Helsinki multiple times but eventually just gave up.

I always had a passion for travelling. My parents loved camping with a caravan and the summers were spent driving around Eastern Europe in countries such as Romania, Slovakia, Hungary and Poland. I always wished my family would be normal and do a yearly trip to the Canary Island or something instead of visiting concentration camps in Auschwitz. As an adult I’m grateful and realize I’m extremely privileged to have visited these historical sites but when you are an angsty teenager you don’t find much amusement sitting on a car for hours and hours just to see some dusty abandoned bunker where an unnamed Nazi commander was hiding in the 1940s.

From trailer trash childhood to backpacker youth

I was thrilled when I got old enough that my parents gave me a permission to take my first solo-trip. I bought my first backpack and headed to Indonesia. I was inspired by the Finnish television program named Madventures where two Finnish fellows backpacked around the globe to the most weirdest locations and did the most shocking activities such as ate monkey brains. I didn’t eat monkeys during my travels but I got inspired by the show and visited some of the sites in their footsteps.

After my first backpacking trip I was hooked. I loved living like a nomad. I stayed in the shady hostels in grim neighborhoods and met other like-minded people mainly Europe, some which are still great friends of mine. I also met a guy I fell for. It was amazing to find someone who you can share your passion with. I never knew such interesting guys existed. We did the whole Southeast Asia together. Seeing a firefly for the first time, being lost in Jakarta, sleeping outside in the hammock underneath the starry sky. After we broke up I kept on travelling by myself and with friends but I opted for safer locations. It isn’t particularly wise to sleep in the streets in a third-world country.

Travel habits change by age

As I grew older, I began to seek different kind of experiences during my travels. I love museums, art-galleries, dining in fancy restaurants and seeing the local architecture. I enjoy quality accommodation and wouldn’t settle any longer for these dingy hostel rooms with beds full of bedbugs. I still have some of this explorer spirit inside of me which tends to lead me to strange and unusual tourist destinations such as Bosnia-Herzegovina. I love exploring unknown. I love the authenticity in the unusual tourist destinations. I love cities which have their own character and where you feel like a city is made for the locals instead of a city made to entertain the tourists. I love getting instant regret after ordering Japrak in Sarajevo and receive my coffee black even when I asked to have a latte. These instances are what makes travelling so amazing, you get to experience things which are out of your comfort zone and get a taste of life outside the bubble. Heartfelt conversations with the locals, getting lost in the city and end up finding a hidden gem, all the things mentioned previously are the reason what keeps me motivated to keep on exploring. When the plane lands in a foreign territory I feel like a heavy burden is lift out of my shoulders. After a trip I feel rejuvenated and motivated to work towards the next adventure.

I wish the hospitality education at SAMK gives me the professional knowledge and the necessary tools which I can utilize to help others experience the world. Hospitality studies were not something I had in mind but life is unpredictable. I always thought it will take the joy out of something you love if you do it as a living. I’m still enjoying tourism. I wish I could land a job which gives me opportunities to travel the world and check off my bucket list. I wish there’s life after Covid-19 and I’m still able to see the Catatumbo lightning in Venezuela and float in the Dead Sea.

Text and pictures: Liisa Kemppainen, first year International Tourism Management student

Matkustaminen on ollut osa elämääni jo pienestä pitäen ja olen ollut onnekas, sillä olen nähnyt maailmaa jo melko paljon 20-vuotiaaksi. Olen päässyt tutustumaan erilaisiin kulttuureihin nuorempana vanhempieni mukana ja myöhemmin aikuisiällä kavereiden kanssa. Jokaiselta matkalta on jäänyt positiivisia muistoja elämään ja niitä ei kukaan voi ottaa pois. Koen, että matkustaminen parantaa elämänlaatuani ja saan siitä erittäin paljon irti. Myös se, että mikään matka ei ole koskaan samanlainen, vaikka matkustaisikin samaan paikkaan, on yksi parhaimmista asioista matkailussa. Monet tekijät vaikuttavat matkaan ja koskaan ei voikaan olla varma siitä, mitä matka tuo tullessaan.

Koronan aikana olen ikävöinyt sitä tunnetta, mikä tulee matkalaukkua pakattaessa, lentokentälle matkustamisesta, sekä lentokoneeseen nousemisesta. Mielestäni matkailu ei ole pelkästään sitä, että mennään paikasta A paikkaan B vaan sitä, että jokainen hetki poikkeaa tutusta arkirytmistä ja saa uusia kokemuksia ympäri maailmaa. Matka on jo itsessään kohde. Olen myös aina tiennyt sen, että en tule asumaan Suomessa koko elämääni ja olen pitänyt sitä vaihtoehtona, että lähtisin ulkomaille heti sopivan tilanteen tullessa. Sanoisin siis, että olen matkailijana kokeilunhaluinen ja haluan päästä kokemaan ns. normaalia arkirytmiä toisessa maassa. Matkustaminen johonkin maahan on aina kokemus, mutta se on usein vain pintapuolinen raapaisu siitä, mitä maa oikeasti tarjoaa. Muutamassa viikossa ehtii harvoin kokea kaikkea mitä haluaisi ja lomat riittävät harvoin pidempään matkaan.

Matkustan usein jonkun perheenjäsenen tai kaverien kanssa. Toisaalta haluan myös lähteä joskus itsekseni matkalle, jotta saisin mennä täysin sen mukaan, mitä itse haluaisin kyseisellä matkalla nähdä. Matkustaessa en halua tehdä liikaa päätöksiä sen suhteen, mitä pitäisi tehdä ja nähdä tietyssä ajassa. Minulle tärkeämpää on se, että en suunnittele etukäteen kaikkea mahdollista, vaan teen matkalla asioita, kun se tuntuu hyvältä. Olen siis varsinkin matkustaessa enemmän ”extempore”-ihminen ilman tarkkoja aikatauluja. Toisaalta itse matkan suunnittelu on miellyttävää, enkä tällä hetkellä voisi esimerkiksi kuvitella valitsevani pakettimatkoja, sillä niistä puuttuu suunnittelemisen ilo.

Matkoilta tärkeää on saada kokemuksia ja elämyksiä, joita pystyy muistelemaan myöhemmin. Jokaisella on omat tavoitteet matkailussa, ja kukaan ei voikaan kertoa, miten pitäisi matkailla. Se on matkailun parhaimpia puolia. Koen, että matkustaminen on parantanut ymmärrystäni erilaisista kulttuureista ja se myös määrittelee osittain sitä, kuka olen tänään. ”Pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle”.

Löysin vielä netistä testin, jonka avulla pystyy testaamaan, millainen matkailija itse on. Testi oli hauska, joten päätin lisätä vielä tähän linkin, jos testiä haluaa kokeilla. Itselleni tuli testistä nokkela reissaaja.

Teksti: Sini Peltonen, matkailun ensimmäisen vuoden opiskelija