Harjoittelusta lisää itsevarmuutta omaan osaamiseen

Kuuntelen kuntien ilmastoviestinnän haasteita käsittelevää webinaaria, päivitän matkailijan palveluopasta kesälle 2021, odotan paikallisen yrityksen edustajan tuomia vauvalahjoja ja mietin, että tenttiin pitäisi lukea, kun pääsen kotiin.

Olen toiminut nyt yhteensä 9 kuukautta Punkalaitumen kunnan matkailusihteerinä, ensin osa-aikaisena koronan aiheuttaman epävarman tilanteen vuoksi ja nyt kokoaikaisena. Helmikuu on viimeinen kuukauteni tässä työssä ja harjoittelu on raporttia vaille valmis, koko koulutuksestakaan ei puutu enää kuin yksi kahden opintopisteen kurssi. Harjoittelutunteihini sisältyy niin paljon erilaisia asioita, etten edes jaksa luetella. Työ on ollut mielenkiintoista, muuttuvaa, hektistä ja mikä tärkeintä, hauskaa.

Pikaisen googletuksen perusteella huhtikuussa 2020 Euroopassa oli yli miljoona koronavirustartunnan saanutta, kun taas nyt tammikuussa 2021 Euroopan tautitapaukset ovat melkein 100 miljoonan luokkaa. Pandemia on koskettanut meistä jokaista, mutta erityisesti se on kurittanut opiskelemaani alaa. Koen kuitenkin olevani äärimmäisen etuoikeutetussa asemassa siinä mielessä, että harjoitteluni ei peruuntunut, sillä näin kävi valitettavan monelle. Koko SAMKin henkilökunnalle kiitokset kaikista toimista ja linjauksista, joilla on pystytty turvaamaan opiskelijoiden terveys näinä aikoina.

Harjoitteluni on ollut suurimmaksi osaksi alueen matkailun kehittämistä ja sosiaalisessa mediassa tehtyä kuntamarkkinointia sekä positiivisen kuntakuvan luomista ja ylläpitämistä uusien ja vanhojen kuntalaisten keskuudessa. Yhdeksän kuukauden aikana olen ideoinut erilaisia toimenpiteitä matkailijoiden saavuttamiseksi, alueen palveluiden esilletuomiseksi sekä yritysten ja kunnan välisen yhteistyösuhteen kehittämiseksi. Tämän lisäksi olen löytänyt kaksi itsellenikin ”uutta” luontomatkailukohdetta, tehnyt videoita, järjestänyt tapahtumia, ottanut kuvia ja luonut melkein vuoden mittaisen sosiaalisessa mediassa tapahtuvan kampanjan, jolla halutaan tuoda Punkalaidunta esiin ja kertoa 42 eri ihmisen näkökulmasta, mitä asioita punkalaitumelaisuuteen sisältyy. Muun muassa. Kirjoitin myös opinnäytetyöni harjoittelun ohessa. Työssä käsiteltiin alueen matkailuyritysten yhteistyötä nyt ja tulevaisuudessa. Näin jälkikäteen on mukava todeta, että työtä oli helppo ja kiva tehdä, vaikka aika ajoin olikin raskasta yhdistää harjoittelu, opinnäytetyö ja muu koulu.

Koronapandemiasta huolimatta harjoitteluni on ollut äärimmäisen mielenkiintoinen, opettavainen ja innostava. Olen oppinut matkailusta sekä alana että aiheena paljon niin yksityishenkilöiden, yrittäjien kuin kuntaorganisaationkin näkökulmasta. Olen saanut tavata vanhoja tuttuja ja täysin uusia ihmisiä, tuoda omia mielipiteitäni ja näkemyksiäni esiin, kuunnella ja puhua sekä opettaa ja oppia.

En aio valehdella, joskus luennoilla istuessani olen pohtinut, että mitä hyötyä tästä on tulevaisuudessa. Nyt harjoitteluni loputtua olen kuitenkin täysin varma, että opintosuoritusotteessani ei ole yhtäkään kurssia, jonka teoriaa tai muita oppeja en tässä työssä olisi hyödyntänyt – jos ”Ammattikorkeakouluopinnot käyntiin” -opintojaksoa ei lasketa mukaan.

Harjoittelun myötä itsevarmuuteni, kirjoitus- ja esiintymistaitoni sekä havainnointi- ja muutoskykyni ovat kehittyneet hurjasti. Olen ideoinut kymmeniä uusia asioita ja toimenpiteitä, kuluttanut satoja kuppeja kahvia, kirjoittanut tuhansia sanoja ja kysynyt miljoonia kertoja apua. Olen varma, että koulutuksestani ja harjoittelustani saama tietoperusta ja erilaiset taidot ovat äärimmäisen hyödyllisiä tulevaisuudessa. Kiitos SAMK, henkilökunta ja opiskelijatoverini saamastani avusta ja tuesta. Kiitos Punkalaitumen kunnalle mahdollisuudesta kehittää itseäni ja näyttää, mihin kaikkeen voin pystyä.

Teksti ja kuvat: Tiia Korhonen, kolmannen vuoden matkailun opiskelija

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *