Uskallan väittää, että monelle suomalaiselle tulee Virosta mieleen viinaralli ja pimeä työvoima. Minulle on Virosta muodostunut paljon pehmeämpi ja perinteisempi kuva.
Varsinkin Etelä-Virossa Vörumaassa sijaitseva pieni Antslan kylä on kuin suoraan J.R.R. Tolkienin tarujen hobittien asuttama Kontu. Jotkut asukkaiden taloista ovat yli satavuotiaita, ja pihat, runsaat kasvimaat ja kotieläimet äärimmäisen kauniisti ja hyvin hoidettu. Ihmiset ovat kilttejä, ahkeria ja vieraanvaraisia.
Eräs maatalon emäntä oli hurmaava näky olkihattuineen ja kävelykeppeineen hoitaessaan kaunista puutarhaansa. Hän tarjosi itse kasvattamiaan viinirypäleitä ja luumuja, jotka tietenkin olivat ensiluokkaisia. Eestiläisillä on vahva identiteetti ja omasta mielestäni heidän yhteiskuntansa ja tapansa ovat paljon eurooppalaisempia, kuin meillä joskus melko jäyhässä Suomessa. Vähän kuin jokainen eestiläinen tietäisi, kuinka ainutlaatuinen heidän maansa on, niin siitä täytyy pitää huolta.
Osallistuin tällä käyntikerralla myös Antslassa järjestetyille markkinoille, jossa myytiin kaikkea paikallisista käsitöistä vuosikertaviineihin ja helikopterikyyteihin. Kolmipäiväinen tapahtuma huipentui joka ilta järjestettävään konserttiin, jossa meno oli melkoisen railakasta. Juhlahumussa en voinut olla huomaamatta, kuinka hyväkäytöksisiä ihmiset olivat. Jos ohikulkija vahingossa tönäisi, aina pyydeltiin kohteliaasti anteeksi. Jos katsomossa jonkun pitkän henkilön takana oli joku lyhyempi, niin aina pidempi päästi lyhyemmän eteensä.
Vierailimme myös yhdellä Eestin ylpeydellä, Tamme Laurin tammella. Kyseinen puu on todistettavasti melkein 700 vuotta vanha. Puu on äärimmäisen suojeltu ja iso osa eestiläistä identiteettiä. Puu on todistanut monet sodat, kansannousut ja tuhot. Jos puu osaisi puhua, sillä olisi varmaan monet viisaat tarinat kerrottavanaan.
Teksti ja kuvat: Johanna Riikilä, ensimmäisen vuoden Matkailuliiketoiminnan opiskelija