Tulevat matkailualan ammattilaiset aloittivat opintonsa

Tänäkin syksynä SAMKin Porin kampuksella aloitti taas iso ja iloinen joukko uusia opiskelijoita matkailun tutkinto-ohjelmassa tavoitteenaan restonomitutkinto. Opintoja on takana nyt ensimmäinen kuukausi ja oppeja on jo kertynyt muun muassa matkailuelinkeinotuntemuksesta, majoituspalveluista ja asiakaskeskeisestä matkailumarkkinoinnista.

Tältä näyttävät uudet tulevaisuuden matkailualan ammattilaiset:

Olen Roosa, ja tämä kuva kuvaa minua hyvin. Olen aina menossa tai tulossa, jostain ja jonnekin. Jos en ole menossa, olen aina suunnittelemassa seuraavaa reissua lähelle tai kauas!

Tiinan kuva on otettu Espanjassa, rannikkokaupungissa Saloussa.

”Haavenani olisi joskus muuttaa Espanjaan asumaan”.

Wandalle matkailu on tapa avartaa maailmankatsomusta.

”Pyrin välttämään turistikohteita ja matkaamaan paikoissa, jossa näkee sitä paikallista elämää”.

Markus tykkää rantalomista ja aurinkoisista paikoista!

”Olen aina reissannut porukalla, en ikinä yksin”.

Matilda rakastaa matkustaa.

”Ikimuistoisin matkani on se kun kävin Mamma Mia -elokuvan saarella Skópeloksella!”

Sara tuli Poriin opiskelemaan Loimaalta.

”Hain matkailualalle, koska minua on aina kiinnostanut se. Perheen ja sukulaisten kanssa on tullut matkustettua paljon, jonka vuoksi nautin ulkomailla olosta”.

Sofia on 33-vuotias innokas maailmanmatkaaja.

”Tässä seison pitkäaikaisen matkahaaveeni Machu Picchun äärellä vuonna 2019”.

Eveliina on tässä kuvassa Indonesiassa Balilla.

”Se on ollut tähän mennessä lempikohteeni. Olimme reissussa äitini ja veljeni kanssa vuoden 2019 lopulla juuri ennen koronaa”.

Moi! Olen Anna 19, kotoisin Kuhmoisista. Hain matkailualalle, koska olen pienestä pitäen matkustellut paljon, ja haluan oppia enemmän matkailusta.

Olen Satu, nykyään 30-v; kuvassa olen Ukrainassa 19-vuotiaana.

Äitini on ukrainalainen ja olimme tuolloin Ukrainassa katsomassa sukulaisiamme.

Emmin mielestä matkailu sujuu parhaiten renkailla!

22-vuotias Jenniina on kotoisin Salosta.

”Matkustelin paljon perheen kanssa, kun olin pieni. Tämän takia matkustelu ja erityisesti Aasia on lähellä sydäntäni. Kuva on meidän viimeisimmältä reissulta Thaimaassa, Khanomissa 2017.”

Yksi Ellin ikimuistoisimmista matkoista on ollut New Yorkin matka äidin ja siskon kanssa kesällä 2018.

Anastasija muutti Suomeen vuonna 2015.

”Tykkäsin matkustaa pienenä paljon. Tänä vuonna matkustin ensimmäisen kerran Poriin!”

Eveliina juhlimassa maailmanmestaruutta 2019 Tampereella.

Julia tuli opiskelemaan matkailualaa, koska on kiinnostunut kulttuureista ja matkailusta.

Julian kuva on Etna-tulivuorelta vuodelta 2019.

Olen Lila, 20-vuotias naisenalku Porista. Valitsin opiskelupolukseni restonomikoulutuksen omien intohimojeni perusteella.  Matkustelu on lähellä sydäntäni, mutta Coda-lapsena haluan tarjota mahdollisimman monelle ihmiselle palvelua heidän omalla äidinkielellään, joka on myös oma äidinkieleni.

Onks sun matkapaketti kunnossa? Jos ei, nii ota yhteyttä (mieluiten sitten 3,5v päästä) ja hoidetaan ne kuntoon!

Heippa! Olen Suvi, 20, alun perin kotoisin Sastamalasta. Hain opiskelemaan matkailualaa, sillä olen kiinnostunut työskentelemään tulevaisuudessa ulkomailla.

Katrianne on kuvassa Espanjassa asuvan ystävänsä Jaanan kanssa viettämässä iltaa Tarifan rannalla vuonna 2016.

Milja on kuvassa Malesiassa korkean vuoren huipulla.

”Unelmakohteeni on Australia ja USA”.

21-vuotiaan Merin lempimatkakohde on Sisilia, jossa hän on käynyt kolme kertaa. Kuva on otettu vuonna 2016 Castelvetranon kunnassa Sisilian saarella Italiassa.

Tämä kuva on Sirjan elämän ensimmäiseltä itsenäiseltä matkalta ulkomaille – niin kuin ilmeestä näkyy 😀

Emma Ed Sheeranin konsertissa Helsingissä 2019.

Fridan kuva on Thaimaasta, norsujen suojelupuistosta nimeltään Hutsand Elephant Foundation. Siellä kaltoinkohdellut norsut saavat elää luonnollisessa ympäristössä.

Rasmuksen matkailu-unelma on backpackata ympäri Aasiaa vuoden ajan.

Jyväskyläläinen Essi tykkää matkustella kaupunkikohteisiin ja paikkoihin missä historia on esillä. ”Lempikohteeni missä olen käynyt onkin Dublin.”

Tässä kuvassa Essi on Ranskassa Versailles’n palatsissa.

Mithila on kuvassa Lohjalla Suomen vanhimman puun alla.

”Luonnonmaisemat ovat minulle tärkeitä, koska luonnossa on hiljaista ja pystyy nauttimaan luonnon kauneudesta”.

Mariian mukaan joulu on paras aika vuodesta, ”etenkin kun olet Ukrainassa!”