Kävelin eräänä syysiltana Porin keskustan kulttuurireitin. Ilma oli pitkästä aikaan puolipilvinen ja aurinkokin näyttäytyi taivaalla, joten päätin lähteä luonnonläheisyyteen kaupunkiluonnon äärellä reitille. Maasto oli edelleen hieman märkää edellisen päivän sateiden takia, mutta en antanut tämän häiritä matkaani. Kyseinen reitti alkaa pohjoispuistosta, ja kulkee puistoja ja Kokemäenjoen rantaa pitkin kirjurinluodon luontopoluille.
Alkumatkalla oli paljon ihmisiä liikkeellä. Kello olikin sen verran, että ihmiset alkoivat pääsemään töistä ja kaupungin äänet olivat vahvasti läsnä. Niinpä laitoin kuulokkeet korville ja aloin kuuntelemaan musiikkia hälinän keskellä.
Heti sillan ylittäessäni ja päästessäni Kirjurinluotoon tunnelma muuttui täysin ja kaupungin äänet katosivat. Samoihin aikoihin kuulokkeistanikin loppui akku, jolloin otin napit pois korvista ja aloin kuuntelemaan luonnon ääniä.
Polsanluodon pitkospuita pitkin kävellessäni hämmennyin, kun suosituista lenkkipoluista huolimatta en havainnut ympärilläni yhtään ketään. Reitti tulvii usein syksyisin ja keväisin, joten oletin syyn johtuvan siitä. Päätin kuitenkin jatkaa matkaani ajatellessani, että pitkävartisten kenkieni kanssa pystyn väistämään tulvivat kohdat.
Vasta reitin päässä huomasin, että joen ylitse liikkuva lossi oli otettu pois käytöstä talvea varten ja sainkin vastauksen siihen, miksi olin yksin kyseisellä reitillä. Tästä jatkoin matkaani takaisin päin noin kilometrin verran varoen askeliani todella liukkailla pitkospuilla.
Ilta alkoi pikkuhiljaa hämärtymään samalla kun puiston ja kaupungin valot alkoivat syttymään. Hanhiluodon kasvien esittelypuiston kohdalla valot alkoivat luomaan astetta syksyisempää tunnelmaa ja jäinkin hetkeksi tutkimaan, että mitä kaikkia kasveja esittelypuistosta löytyy.
Kävelin takaisin pitkälti samaa reittiä, mutta maisema ja tunnelma oli muuttunut. Taivas oli tummunut ja joen pinta heijasti kaupungin valoja peilin tavalla. Autoliikenne oli vähentynyt ja ympärillä alkoi olemaan enemmän lenkkeilijöitä, pyöräilijöitä ja koiran ulkoiluttajia.
Kävelyllä huomasin toistamiseen sen, kuinka lähellä luonto on Porin keskustaa. Lyhyen kävelyn jälkeen pääsee luonnon keskelle, jossa kaupungin valot ja äänet katoavat ja jäljelle jää vain tuuli, vesi ja omien askelien äänet.
Muistellessani kesäisiä kokemuksia samalta reitiltä, havahduin kuinka kaupunki ja luonto oli hiljentynyt täysin. Kesällä reitti oli täynnä vilinää ja vehreyttä, mutta nyt tuntui, että luonto on siirtynyt tietynlaiseen lepotilaan ja kerää taas voimia seuraavaa kesää varten.
Teksti ja kuvat: Matkailuliiketoiminnan opiskelija Cristian Råmark